27.1.2016

Olla viisas!

Eräs nainen on töissä yhdessä isossa kaupungissa. Eräällä naisella on tapana kävellä suurin osa työssä tapahtuvista työmatkoista. Kävelykilometrejä kertyy päivittäin kiitettävästi. Kävellessä hän pääsee irtaantumaan työhön liittyvistä asioista ja aivotkin saavat kivasti happea. Käyhän se kävely myös hyötyliikunnastakin. Tänä aamuna eräs nainen yritti reippailla kotikaupungissaan junalle. Reippailu muuttuikin tepasteluksi, kun kävelytiet olivat aivan peilijäässä. Eräs nainen on kyllä viisas, hän käyttää niin kutsuttuja mummonastoja kengissään. Mutta tänään niistä oli nippa nappa apua. Siinä junalle kävellessään eräs nainen mietti, että tänään ei taida olla normaali kävelypäivä. Eli on pakko turvautua joukkoliikenteen apuun, siellä isossa kaupungissa. Mutta mitä tehdä, kun tänään ei tulekaan täyteen tavoiteaskelmäärää, siis sitä 10 000 askelta? Ollako viisas ja järkevä, välttyä mahdollisilta kaatumisilta? Vai kävelläkö kuitenkin peilijäätä uhmaten, reidet tönkköinä? Hetken mietittyään, eräs nainen teki päätöksen, hän päätti käyttää joukkoliikennettä.