8.3.2016

Liikunnan intoa!

”Olen taas kerran innostunut treenaamaan kotona”, eräs nainen hymähti tyytyväisenä. ”Voi, kun tämä into pysyisi yllä”, hän lisäsi. Eilen ja tänään hän teki 20 minuutin Selätintreenin. Ajatelkaa minkälainen fiilis eräällä naisella on. Ja kyllä häneltä luulisi löytyvän se 20 minuutin hetki, joka päivä tai ilta. Vaan miten treenaamisesta onkin niin helppo luistaa. Silloin joskus, kun hän oli erään salin jäsen, niin jumpalle meno oli paljon helpompaa ja kenties pakottavaa, kun hän oli ilmoittautunut jumppatunnille. Jumppatunnilla tapasi myös ystäviäkin. Se oli sellainen sosiaalinen tapahtuma, josta sai hyvä mieltä. Siellä kotona eräs nainen treenaa yksin, ei ole ystävää kannustamassa. Näin ollen, ei tule rangaistusta, jos eräs nainen ei tee kotitreeniään. Kukaan ei moiti häntä, kukaan ei pidä häntä huonona ihmisenä, jos treeni jää väliin. Ei kukaan, paitsi eräs nainen itse! Hän itse on se ainut, joka voi moittia itseään, tuntea huonoa omaatuntoa, kun saamattomuus iskee. Mutta miten pitää intoa yllä? Kenties siten, ettei tee treenaamisesta pakkomiellettä. Joskus eräällä naisella on oikeus olla itselle armollinen ja jättää treeni tekemättä. Vai onko?