10.12.2016

Ajattelemisen aihetta!

Kun eräs nainen sai viestin nuoruuden ihastukselta, että tämä on menossa naimisiin, tuli eräälle naiselle tuli hieman haikea olo. Vaikkakin hän oli iloinen ystävänsä puolesta. On hienoa, että on edelleen joku joka rakastaa toista ja haluaa viettää tämän kanssa loppuelämänsä. Uskaltaa rakastaa ja mennä naimisiin. Tämä uutinen sai erään naisen miettimään, sitä omaa elämäänsä. Ja sitä, että miksi hän on edelleen naimaton nainen. Ja miten ”kaikki” muut löytävät onnensa, mutta ei hän vaan. Eräs nainen ei ole ollut kertaakaan naimisissa tähän ikään mennessä, niin kuin moni hänen ystävistään on tai ovat olleet, edes sen kerran. Eikä hän edes ole ollut kovin pitkissä suhteissakaan. Mistähän tämä johtuu? Onko hänessä jotain vikaa, ettei se ”oikea” satu kohdalleen? Vai onko hän liian kranttu miesten suhteen? Vai johtuuko se siitä, että eräs nainen on itse yksinhuoltajan tytär? Ja tämän yksinään olo olisi periytynyt hänelle! Olisiko syy se? Vai se, ettei hän uskalla heittäytyä suhteeseen? Eikä uskalla sitoutua?
Vai etsiikö hän isänsä kaltaista miestä? Sellaista isähahmoa, mitä hänellä ei koskaan ole ollut? No tuskinpa sitä kuitenkaan! Jos hänet tuntee paremmin, niin kyllä se sellainen "heikkous" näkyisi hänessä. Vai mitä te luulette?